Oletko koskaan kuullut lauseen ”tunteet eivät kuulu työpaikalle!”? Veikkaanpa että olet, on se sen verran kulunut fraasi. Tämä lausahdus on paitsi hyvin vanhanaikainen, se on myös täysin järjetön. Ai miksi? No minäpä kerron. 

Tunteet ovat osa ihmistä, emme voi mitenkään erottaa itseämme niistä. Se on sama kuin kieltäisi ison osan perusihmisyyttä ja inhimillisyyttä. ”Hei, tervetuloa meille töihin, mutta jätätkö tunteesi siihen eteisen kynnysmattoon, kiitos?” Jos joku sanoisi edeltävän lauseen ääneen, se kuulostaisi aivan hullulta, eikö? Tunteiden kieltäminen antaa viestiä siitä, että jokin osa meistä ei ole tervetullut. Ikään kuin tunteet olisivat vaatekappale, jonka voimme halutessamme vaihtaa toiseen. Tällä en halua sanoa, etteikö tunteita voisi säädellä ja etteikö niihin voisi vaikuttaa myönteisellä tavalla – kyllä voi – mutta on kuitenkin eri asia kieltää ne. 

Tarkoittaako tämä sitä, että ihmiset voivat työpaikalla huutaa kuin apinalauma tai purkaa omaa pahaa oloaan työkaveriin tiuskimalla? Ei tietenkään! Sen sijaan, että kiellämme tunteemme ja tukahdutamme ne ei-hyväksyttyinä, tarvitsemme käyttökelpoisia ja toimivia välineitä niiden rakentavaan käsittelyyn ja ilmaisuun.

On myös tärkeää pidättäytyä luokittelemasta tunteita hyviin ja huonoihin, sillä huono-leima liitetään välittömästi ei-hyväksyttyjen tunteiden listalle. Meillä on miellyttäviä ja epämiellyttäviä tunteita, se on tosiasia. Jos käännämme selkämme epämiellyttäville tunteille leimaten ne huonoiksi ja yritämme koko ajan istua auringossa, kiellämme jälleen ison osan itsestämme. Kun voimme hyväksyä, että molemmat – miellyttävät ja epämiellyttävät – tunteet kuuluvat koko ihmisyyden kirjoon, lakkaamme jahtaamasta pelkästään ”hyviä viboja”. Sen sijaan osaamme olla läsnä molemmille tunteille ja istua myös siellä varjossa. 

Kun hyväksymme sekä auringonpaisteen ihanan lämmön että varjon viileyden ikään kuin vain kolikon kääntöpuolina, lakkaamme arvottamasta tunteitamme ja niiden käsittely helpottuu. Suurin pahoinvointi johtuu siitä, että vastustamme jotain mikä on tällä hetkellä totta meidän omassa kokemuksessamme. Kun tulemme sinuiksi koko tunneasteikkomme kanssa, voimme paremmin kohdata myös toiset ihmiset heidän tunteiden kirjossaan ja antaa hyväksyntämme niille.  

Näin voit käsitellä tunteitasi:

  1. Rauhallinen hengitys ja yhteys kehoon. Palaa kehoosi hengittämällä rauhallisesti sisään ja ulos noin 2 minuutin ajan keskittäen huomiosi tämänhetkisiin tuntemuksiin kehossasi. Tunnetko jossain kireyttä, millainen on kehosi lämpötila? 
  2. Yhteys tunteisiin. Laita käsi rintasi päälle ja tunnustele nyt tunteitasi noin 2 minuutin ajan. Mitä kaikkia erilaisia tunteita havaitset itsessäsi
  3. Tunteiden kirjaaminen. Kirjaa nyt paperille kaikki ne tunteet, joita itselläsi havaitset juuri nyt

Tunteita ei tarvitse ”ratkaista” millään tavalla. Usein epämiellyttävät tunteet lieventyvät, kun olemme niille oikeasti läsnä. Kun otamme hetken itsellemme ja annamme huomiota ja ennen kaikkea täyden hyväksyntämme sille, mitä itsessämme tapahtuu, voimme havaita tunteiden menevän ohi, lipuvan kuin pilvenhattara auringon edestä.

Tunteita ei myöskään tarvitse pitää omana tietonaan, oman helpotuksensa voi tuoda se, että saa jakaa oman harmituksensa toisen kanssa. Niin kauan, kun emme pura omaa pahaa oloa toiseen, voimme turvallisesti ilmaista mielipahamme. Olennaista onkin ymmärtää ero tunteen ”kaatamisen” ja jakamisen välillä. Tunteen ”kaataminen” sisältää usein myös ulkopuolisten syyttelyä. Jakaminen ei osoita syyttävällä sormella ketään, vaan jakaa jotain omasta kokemuksestaan muille. ”Huomaan olevani todella väsynyt ja kiukkuinen. Sopiiko, että olen tänään enemmän omissa oloissani?” Tämä esimerkki-lause kertoo mitä henkilö tuntee, mitä hän tarvitsee ja sisältää myös pyynnön. Lause ei sisällä syytöstä ja se auttaa toista ymmärtämään mitä on meneillään, jolloin hän osaa tarvittaessa antaa tilaa ja tukea työkaveria. 

Tunteet siinä missä ihminenkin kuuluvat työpaikalle!