Olet varmaan joskus kuullut sisäisestä lapsesta? Siitä pienestä tytöstä tai pojasta, joka asuu sisälläsi. Sisäinen lapsi asuu jokaisessa meissä. Oikeastaan meissä asuu monta sisäistä lasta. Lapsi tai lapset sisällämme aktivoituvat usein tilanteissa, joissa koemme turvattomuutta, olemme hämillämme tai jokin voimakas tunne meissä triggeröityy.

Suurin osa meistä haluaa ajatella olevansa aikuisia, mutta kaikissa meissä asuu pieniä lapsia, jotka kaipaavat tulla kohdatuiksi. Usein nuo sisäiset lapsemme jäävät pimentoon, sillä emme halua kohdata niitä. Häpeämme niiden tarpeita.

Oletko joskus tuntenut kateutta, kun ystäväsi kertoo mitä ihanaa hänelle on tapahtunut? Oletko tuntenut viillon sydämessäsi nähdessäsi porschen naapurisi pihalla? Oletko joskus haaveillut kumauttavasi paistinpannulla ärsyttävää ihmistä päähän?

Entä oletko tällaisten tunteiden ja ajatusten seurauksena tuominnut itsesi? Ehkä olet piilottanut ”pimeät” ajatuksesi mielesi kaapin pohjalle, ikään kuin ne eivät olisi koskaan mieleesi tulletkaan?

Kaikilla meillä on tällaisia ajatuksia ja tunteita, eivätkä ne tee meistä huonoja ihmisiä.

Meidän tuomitsevat ajatukset tuomitsevista ajatuksistamme ovat vahingollisia, eivät nuo ajatukset itsessään.

Ajattelemme, että eihän näin saisi tuntea ja ajatella. Se on lapsellista, väärin ja epäkypsää. Mutta juuri tämä asenne jättää sisäiset lapsemme yksin, heitteille. Ne eivät koskaan kykene kasvamaan ja integroitumaan, koska niitä ei haluta nähdä.

Paranemisprosessi käynnistyy vain ja ainoastaan halustamme kohdata sisäiset lapsemme juuri sellaisina kuin ne ilmenevät. Ne kaipaavat tulla hyväksytyiksi ilman tuomitsemista. Jos tuomitsemme ne epäkypsiksi ja ei-toivotuiksi, ne jäävät ikuisesti mielemme kellariin suremaan ja häpeämään.

Sisäiset lapsemme ovat jääneet sille tasolle, milloin niiden tunteita ja tarpeita ei ole hyväksytty. Taustalla on aina jokin trauma. Jos esimerkiksi 5 -vuotiaina meidän tarpeisiimme ei vastata, alamme tuntea häpeää tuosta tarpeesta ja identifioimme itsemme huonoksi ja kelpaamattomaksi. Tuo sisäinen lapsi jää silloin kokemuksessaan 5 -vuotiaan tasolle ja ilmentää itseään tuon ikätason mukaisesti. Siksi se täytyy myös kohdata tuon ikäisenä. Jos aikuinen minämme kieltää sisäisen lapsemme hädän ja olemassaolon, hylkäämme sen.

Vanhempiemme hyvää tarkoittavat kasvatusmetodit ovat sisältäneet usein rankaisemista ei-toivotusta käytöksestä. Lapsen kiukkukohtauksiin reagoidaan kielteisesti ja rankaistaan sen ilmaisemisesta. Lasta rankaistaan, mutta ei kuitenkaan anneta välineitä työstää vaikeaa tunteitaan. Lapsi jää yksin vaikean tunnekokemuksensa kanssa. Tahtomattaan ja ymmärtämättömyyttään vanhempi viestittää lapselle, että hänen kokemuksensa on väärin. Näin lapsi oppii vanhemman rakkauden menettämisen pelossa tukahduttamaan tunteensa ja tarpeensa.

Myös lapsen itkukohtauksiin saatetaan suhtautua vähättelevästi, ”älä nyt tyhjästä itke”, jolloin lapsi kokee, ettei hänen tunteillaan ole merkitystä. Lapsi tarvitsee aina vanhemman tukea tunteittensa säätelyssä, mutta harva  meistä on sitä saanut. Tällainen kasvatus, jota edelleenkin harjoitetaan, on yksi syy tunnelukoille, joista ihmiset aikuisuudessa kärsivät.

Aikuisina me itse hylkäämme sisäisen lapsemme. Jatkamme lapsuutemme kasvatusmetodeja ja sivuutamme sen tarpeet. Aikuinen minämme turvautuu rationaaliseen mieleen ja älyllistämiseen yrittäessään tyynnytellä sisäisen lapsen ääntä. Älyllistäminen voi tuntua järkevältä,  mutta se ohittaa täysin tunnepuolemme.

Jotta eri tunnetasomme ja kokemuksemme voisivat aidosti kypsyä aikuisiksi, ne tarvitsevat tilaa ilmentyä. Ennen kaikkea ne tarvitsevat oman läsnäolomme, meidän oman rakkaudellisen hyväksyntämme.

Meillä jokaisella pitäisi olla mahdollisuus olla epäkypsä, koska meillä ei lapsuudessa sitä mahdollisuutta ollut. Meidän on itse annettava itsellemme tilaisuus olla lapsellisia, jopa täysin mahdottomia. Tarvitsemme turvallisen tilan, missä meidän ei tarvitse olla aikuisia.

Kun annamme täydellisen hyväksyntämme sisäiselle lapsellemme ilman arvottavia elementtejä, hellien häntä sylissämme kuin arvokkainta asiaa elämässämme, lapsemme alkaa kukoistaa, kasvaa ja eheytyä. Näiden askelten avulla pääset alkuun sisäisen lapsesi eheyttämisessä:

  1. Sulje silmäsi ja hiljene. Kutsu tietoisesti sisäistä lasta luoksesi.
  2. Kysy sisäiseltä lapseltasi mitä hän tarvitsee ja lupaa, että et tuomitse häntä.
  3. Kuuntele tarkkaan mitä sinulla alkaa nousta mieleesi. Luota tähän prosessiin. Sisäinen lapsesi puhuu kyllä sinulle, jos olet valmis kuuntelemaan.
  4. Ota sisäinen lapsesi syleilyysi ja kerro rakastavasi häntä.
  5. Hae apua ja tukea sisäisen lapsesi kohtaamisessa. Tässä minä voin auttaa sinua…

Jos haluat vahvistaa paranemisprosessiasi ja kaipaat tukea sisäisen lapsesi kanssa työskentelylle, osallistu kaksipäiväiseen workshoppiin Sisäisen lapseni ääni, jossa pääset eheyttämään sisäisiä lapsiasi turvallisessa kannattelussa.

Lue lisää: https://www.facebook.com/events/943058933147684